Kuudennen matkapäivän aamuun heräsimme piskuisesta Mount Carmelin kaupungista.
Ajoimme edellisenä iltana Bryce Canyonilta noin tunnin verran eteläänpäin, majoituimme mukavaan Best Western East Zion Thunderbird Lodge -hotelliin, söimme tukevan illallisen hotellin ravintolassa, ja nukuimme hyvät yöunet. Kansallispuistojen lähistöllä olevat kaupungit ovat usein pieniä ja niiden hotellit täyttyvät tosi nopeasti, tai niissä on vain huonotasoisia motelleja, joten matkaan lähtiessä kannattaa jo etukäteen selvitellä hotellitilannetta. Yleensä luonnonpuistojen sisällä on myös jokunen tasokas hotelli ylihinnoiteltuun hintaan mutta me halusimme nyt olla jo lähempänä seuraavien päivien kohteita. Tämä hotelli olikin meidän tarpeisiin nähden aivan loistava. Huoneet olivat siistejä ja tilavia, saimme auton ihan huoneen oven eteen ja tykkäsimme todella ravintolasta joka hotellissa oli. Kaikkein parasta siinä kuitenkin oli sen sijainti; tunnin päässä Bryce Canyonilta, noin kahden tunnin päässä Grand Canyonin pohjoisosasta ja noin puolen tunnin päässä Zionin kansallispuistosta. Seuraava isompi kaupunki jossa on paljon majoitusvaihtoehtoja olisi ollut Kanab mutta sieltä Zioniin mennessä joutuu ajelemaan vähän takaisin päin. Jos kuitenkin kaipaa kaupunkien muitakin palveluja tai yöelämää, suosittelen Kanabia.
Aamupalan jälkeen suuntasimme ensin kohti Kanabin kaupunkia ja sieltä kohti Arizonaa ja Grand Canyonia. Matkalla Kanabiin saimme jo nauttia upeista punaisista kallioista molemmin puolin tietä.
Yllättäen huomasimme toisella puolella tietä luolan jonka edessä oli autoja parkissa ja päätimme kääntyä takaisin katsomaan mistä on kyse. Moqui Cave on vanha, alunperin intiaanien käyttämä luola, joka on otettu uudelleen käyttöön 1900 -luvulla. Se on aikoinaan toiminut baarina ja luolan perässä on tanssittu tanssejakin. Tänään luolassa on museo muun muassa intiaanien muinaisista tavaroista, kivistä ja fossiileista. Lisäksi on mahdollisuus ostaa matkamuistoja. Sisäänpääsy luolaan oli $5 (2014) enkä kyllä voi sanoa, että se olisi ollut sen arvoista. Ihan kiva pikku pysähdys mutta vähän tekemällä tehty turismin pilaama luonnonnähtävyys. Jos autossa istuminen puuduttaa tai on kiinnostunut mineraalikivistä ja fossiileista, voin suositella mutta muuten voi surutta kurvata tämän paikan ohi.
 |
| Museon parasta antia mielestäni olivat nämä dinaurusten jalanjäljet joita on löytynyt lähistöltä. Tosin itse näkisin niitä paljon mieluummin luonnossa johon onkin mahdollisuus Zionin luonnonpuistossa. |
Pysähdyimme Kanabissa tankkaamaan autoa ja täyttämässä eväskasseja. Lisäksi käväisimme Kanabin visitor centerissä kyselemässä tietoja lähialueiden nähtävyyksistä. Alueella on niin paljon nähtävää, että emme millään ehtineet käymään kaikissa paikoissa joissa olisimme halunneet. Esimerkiksi Grand Staircase-Escalante luonnonpuisto on tällä samalla alueella. Kyselimme kuinka sinne mennään mutta saimme vastaukseksi virnistyksen että "tehän olette siellä jo". Se on siis kokonaisuudessaan Bryce Canyonin, Zionin kivimuodostelmat jotka kauempaa näyttävät portaikolta.
Ja sitten kohti sitä kaikkein suurinta kanjonia eli Grand Canyonin pohjoisosaa North Rimiä. Kovin kauaa emme ehtineet ajella kun osavaltio vaihtui Utahista Arizonaksi. Mieheni oli juuri kertomassa, kuinka tässä osavaltiossa jos meidät poliisi pysäyttäisi, voisivat he pyytää nähtäväksi green cardini jota minulla ei tietenkään ollut mukana kun näimme poliisin vilkkuvalot olivat takanamme. Juu juu, tiedetään. Se kortti pitäisi olla aina mukana mutta olen kuullut niin monelta taholta kuinka vaikeaa sitä on saada uusittua jos se katoaa, että olen todennut turvallisemmaksi pitää sitä kotona. Olimme ajelleet huomaamattamme kaupunkialueella 35 sijasta 54 mailia tunnissa. Sakkohan siitä tietenkin rapsahti mutta green cardia ei onneksi kyselty. No, tekevälle sattuu.
Tie vaihtui nopeasti vuoristotieksi jota ajellaan parin tunnin verran kanjonille saakka. Aika alkuvaiheessa tien vasemmalla puolella on levähdyspaikka jolta voi ihailla punaisia Vermillion kalliomuodostelmia. Nekin on kansallisnähtävyys. Matkalla Grand Canyonille näimme ihan mielettömän määrän peuroja. Niitä oli tien varrella, pelloilla, puiden katveessa piilossa ja ihan joka puolella. Lisäksi näimme biisonilauman syömässä ja jopa tietä ylittävän kojootin.
Lopulta ohitimme leirintäalueen jonka jälkeen olimmekin Grand Canyonilla. Tämä kanjonin pohjoispuoli ei ole läheskään niin kuuluisa kuin eteläpuoli, eikä tarjoa yhtä paljoa tekemistäkään, mutta henkeä salpaavan hienohan se jättiläismäinen reikä maassa on. Sisäänpääsy puistoon on $25 per auto (2014). Kanjonilla oli useampi näköalapaikka, jonkun verran patikointireittejä metsiköissä, ravintola, visitor center ja posti, mutta kanonin pohjalle ei täältä päästä ole asiaa kuten eteläkärjessä. Meille riittikin kyllä aivan hyvin tämän paikan ihaileminen yläpuolelta, ja hiukan hirvittikin seisoa ihan reunalla vaikka välissä oli aita. Harmiksemme vain lähialueilla riehuva metsäpalo oli pukannut sen verran savua ilmaan, että paras ja kirkkain näkymä kanjonista oli mennyttä. Mutta hieno se oli näinkin! Aivan mahtava!
 |
| Grand Canyonilla matkalaiset saivat täyttää vesipullot kanjonin omalla lähdevedellä. |
Ja sitten ei kun takaisin hotellille lepäämään ja suunnittelemaan seuraavaa päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti