Täällä Kaliforniassa on näin talviaikaan todella pimeää. Ei ole samanlaisia katuvaloja kaduilla kuin Suomessa eikä sitä luntakaan heijastamassa valoa. Joulun aikaan on onneksi kuitenkin ne jouluvalot. Ja amerikkalaiseen tapaan niitä valoja sitten todellakin on.
Viime joulua vietimme mieheni perheen luona Los Angelesin seudulla. Aivan samaisessa naapurustossa on jo kuuluisaksi kohonnut joulukatu Thoroughbred Christmas Lights jonne tietenkin mekin suunnistimme valoja ihmettelemään. Ja olihan siinä ihmettelemistä vaikka emme olleet tällä kadulla ensimmäistä kertaa. Suomalaiseen makuun valoja oli ehkä hitusen liikaa, mutta hauskaahan niitä oli katsella. Monet asukkaat istuivat lämmittimien kanssa ulkona ja tarjoilivat ohikulkijoille kuumaa kaakaota. Aikamoinen meininki. Kuulin, että jokaisen asukkaan on muuttaessa allekirjoitettava sopimus, jonka mukaan osallistuu vuosittaiseen joulukatuun. En ole ihan varma haluaisinko itse osallistua joka joulu.
Jos olet matkalla joulunaikaan Yhdysvalloissa kannattaa siis ehdottomasti ajella vähän ympäriinsä ja katsella paikallisia koristeita.
Niin kuin sanotaan; Kaikki on isompaa Amerikassa... jopa jouluvalot!