Niin sitä vaan taas jouduttiin karistamaan Euroopan pölyt jaloistamme ja matkaamaan takaisin kotiin Kaliforniaan. Ihana loma takana mutta niin ihanaa on aina palata myös kotiin!
Aamulla otimme taksin hotellilta kohti Arlandan lentokenttää, ja sieltä sitten kahdella eri lennolla Oaklandiin. Tukholmassa kannattaa muuten olla varovainen taksien kanssa sillä käytössä on vapaa hinnottelu. Taksikyydistä voi yllättäen tullakkin tosi kallis jos ei ole valppaana hintojen kanssa. Lähtö hinta on ilmoitettuna auton ikkunassa, ja se voi vaihdella reilustikkin. Me saimme hotellimme kautta taksin jolla oli kiinteä ja tingitty hinta lentokentälle. Kannattaa siis käyttää paikallisten apua jos sitä on tajolla.
Olimme Arlandan kentällä jo hyvissä ajoin ja ehdimme syödä siellä hieman lounasta ennen lennon lähtöä. Lensimme jälleen Norwegianilla ja tällä kertaa emme saaneet suoraa lentoa Tukholmasta Oaklandiin vaan jouduimme tekemään koukkauksen Oslossa. Muutenhan tämä olisikin ollut liian täydellistä! Kaikki meni kuitenkin hyvin. Välilasku oli pari tuntia, lennot olivat ajallaan ja koneessa palvelu pelasi. Ainoana miinuksena oli Oaklandin pieni maahantuloaula jossa jonoja pysyvästi täällä asuville on vain yksi, ja siitä tulee hyvin nopeasti pitkä. Pääsimme noin puolen tunnin jonottamisen jälkeen hakemaan laukkujamme ja tuttu taksikuski odottikin ulko-ovella. Tuntui siltä, että jos monilla ei tämä Norwegianin reitti tai lento ole mennyt ihan putkeen, meillä se toimi paremmin kuin hyvin.
Vihdoin olimme takaisin kotona, väsyneenä mutta onnellisena!
Seuraavaksi alamme odottelemaan Thanksgiving- eli kiitospäivän tuomaa pidempää vapaapäiväputkea, ja miettimään minne silloin suuntaamme. Jouluviikon aiomme viettää Losin seudulla ja käväistä myös Joshua Tree -kansallispuistossa, mutta nyt neljän päivän vapaalla suuntamme jonnekkin lähemmäksi. Ehkä Lassen Volcanic Parkkiin eli luonnonpuistoon joka on vulkaanisella maaperällä, tai jonnekkin rannan tuntumaan. Ehdotuksia otetaan vastaan!
Syksyn satoa paikallisessa ruokakaupassa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti