Pikamatka Yosemiteen

Alkukesästä saimme iloksemme vieraita Suomesta, ja hetken mielijohteesta päätimme heittää kassit autoon ja hurauttaa Yosemiten kansallispuistoon. Yosemite on yksi kuuluisimmista kansallispuistoista koko maassa ja vain kolmen tunnin ajomatkan päästä meiltä, ja silti olimme jotenkin onnistuneet aina löytämään muita reissukohteita. Oli jo korkea aika käydä kurkkaamassa mistä kaikki täkäläiset puhuvat!





Lähdimme huristelemaan aamulla ja kun pääsimme perille, meillä oli vielä runsaasti aikaa koluta puiston luonnonnähtävyyksiä. Niin, jos vain olisimme saaneet auton parkkiin jonnekkin. Tajusimme nopeasti, että koska oli viikonloppu, puisto oli täpösen täynnä viimeistä paikkaa myöden. Nälkäkin jo oli, ja vessahätä, ja kaikkien hermoja alkoi kiristämään metsän keskellä oleva luonnoton väenpaljous. Lopulta löysimme tien varresta kolon johon saimme auton ahdettua, ja josta oli vielä mahdollisuus kävellä Yosemite Villageen lounaalle ja piipahtamaan Visitor Centerissä.

Kuvia menomatkalta. Viime vuoden massiivisen metsäpalon jälkiä; silmin kantamattomiin palanutta puuta.

Hiljaiseksi vetää!

Sen jälkeen lähdimme suunnistamaan kohti ensimmäistä patikkapolkua ja vesiputousta, tai oikeammin vesiputouksia. Näköalapaikalta oli nimittäin mahdollista nähdä molemmat, ylä- ja alaputous Yosemiten nimikkovesiputouksista. Ja varsin vaikuttavathan ne olivatkin. Alaputouksella pääsi ihan kosketuksiin veden ja putouksesta lentelevien vesipisaroiden kanssa. Kauempaa katsottuna taas nämä kaksi putousta näyttivät olevan melkein yhtä.

Ensimmäisen patikkaretken jälkeen emme olleet ihan varmoja minne suunnalle haluamme lähteä. Olisimme halunneet tehdä pidempiä vaelluksia mutta huoli parkkipaikan löytämisestä ja pimeän tulosta muutti suunnitelmia. Lisäksi ne kaikki ihmiset jotka olivat tukkineet parkkipaikat aiemmin, lähtivät nyt liikkeelle ja tukkivat nyt vaihteeksi tiet. Ruuhka keskellä metsää! Hohhoijaa! Autoilimme vähän aikaa ihmetellen maisemia ja kuuluisia paikkoja, kunnes keksin että puiston eteläsuunnassa jossa hotellimme oli, on punapuumetsä. Päätimme mennä katsomaan punapuita, sillä sieltä ei sitten tarvisi ajella pimeässä kovin pitkästi mutkikasta vuoristotietä hotellille.

Mariposa Grove on pienehkö metsä, jossa todella näkyy ihmisen käden jälki. Vaikka nautimmekin kävelystä näiden jättiläispuiden lomassa, oli todella surullista nähdä millä tavalla puita on kohdeltu ennen kuin niistä tuli suojelukohteita. Osasta oli surutta kaiverrettu kaarna ympäriltä ja ainakin yhteen puuhun oli kavettu tunneli. Vaikka onkin hauskaa kävellä jättiläispuun läpi, se silti muistuttaa siitä vääryydestä mitä nämä puut ovat kokeneet. Ja kokevat edelleen. Aina välillä nimittäin kuulee puiden salakuorimisesta jopa luonnonpuistoissa. Punapuu on erittäin arvokasta rakennusmateriaalia jo senkin takia, että sitä on vaikeaa sytyttää palamaan. Punapuulajike nimeltään Sequoia on maailman korkeimmaksi kasvava puu ja niitä löytyy luonnontilassa vain muutamasta paikasta maailmassa. En koskaan väsy katselemaan ja ihailemaan näitä jättiläisiä.

Näin suuri se on se tämän metsän korkein puu.

Seuraavana päivänä ajoimme näköalapaikalle eli Glacier Pointille, patikoimme Bridal Veils -putouksille ja teimme yhden lenkin ihan vaan nimettömällä polulla. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että nimetön metsäpolku ilman mitään "tunnettuja nähtävyyksiä" ja ihmispaljoutta, oli ehdottomasti reissumme parasta antia. Istuimme syömään eväitä, ihmettelimme vuoren kielekkeellä telttailevaa vuorikiipeilijää, ja nautimme luonnosta ja raikkaasta vuoristoilmasta.

Maisema Glacier pointilta.

Half Dome on kaiketi Yosemiten tunnetuin maanmerkki.

Vähän saman tapainen vuorenseinämä kuin Half Dome on, on myös El Capitano, joka on erityisesti kiipeilijoiden suosiossa. Sieltä jostain keskitasosta seinämää bongasin hyvällä zoomilla nämä kaverukset telttoineen.

Patikointievästä.

Kotimatkalle valitsimme sitten poikkeuksellisen reitin joka kartassa näytti suoremmalta tieltä kuin tulomatkan vuoristotie. Virhe! Päädyimme nimittäin vielä mutkaisemmalle ja todella hitaalle tielle, jossa maisemat olisivat olleet upeat, jos niitä olisi uskaltanut katsella. Sen sijaan puristin penkin reunasta rystyset valkoisina samalla kun yritin viihdyttää autossa olemiseen kyllästynyttä lasta. Sepäs vasta nautinnollinen kotimatka olikin. Vasta myöhemmin olemme nauraneet tälle kotimatkalle jossa tie tuntui olevan yhtä mutkaa mutkan jälkeen.

Kotimatka alkaa.

Yosemiten reissu tosi hauska, ja paikka kokemisen arvoinen. Meille suomalaisille se toi elävästi mieleen Norjan maisemat, eikä kirvoittanut kovinkaan usein "Vau" huutoja, mutta amerikkalainen mieheni oli ihan haltioissaan. Niin kuin niin monessa muussakin paikassa täällä Kaliforniassa, parasta matkailuaikaa Yosemiteen menolle lienee kevät ja syksy. Kesät ovat usein kuumia ja kuivia, eikä silloin useinkaan pääse ihastelemaan lukemattomia vesiputouksia kuten me pääsimme. Talvella taas on riski törmätä lumikinoksiin ja suljettuihin teihin kun vuorilla kerran ollaan. Ja jos vielä voi valita viikonpäivän, niin ehdottomasti arkipäivänä jolloin välttyy pahimmalta väentungokselta. Se onkin yksi näiden tunnetuimpien kansallispuistojen heikkous; liika turismi. Mutta toki täältä löytyy sellaisiakin patikkareittejä joilla ei törmää korkeintaan kuin vuoristoleijoniin, tuskin kumminkaan kuuluisasta Yosemiten kansallispuistosta.