lauantai 29. marraskuuta 2014

Harrastustoimintaa kansallispuistoissa

Olen hurahtanut uuteen harrastukseen. Tai ei se minulle enää niin uusi ole, aloitin sen hiljokseltaan jo yli vuosi sitten. Alkukankeuden ja ihmettelyn jälkeen, homma ikään kuin pääsi vähän räjähtämään käsiin, ja nyt se vaikuttaa jo koko perheen matkustamiseen.

Olimme erään kerran Pinnaclesin kansallispuistossa ja huomasin visitor centerin kassatiskillä leimoja. Toinen leima muistutti lähinnä postileimaa, siinä luki Pinnacles National Park ja päivämäärä. Toisessa leimassa taas oli Pinnacles -vuoren kuva. Olimme lähettämässä postikortteja tutuille ja niimpä lätkäisimme nämä leimat myös kortteihin. Puistonvartija selitti meille, että leimat kuuluvat keräilysarjaan ja samanlaisia leimoja saa jokaisesta kansallispuistosta. Päädyin lopulta ostamaan leimoille tarkoitetun taskukokoisen kirjan josta löytyy myös karttoja, ja lyhyt tietoisku jokaisesta kansallispuistosta. Leiman voi sitten aina pusitoissa käydessään leimakirjaan muistoksi.




Keräilin leimoja sitten jonkun aikaa jos satuimme kansallispuistoihin kuuluvaan paikkaan. Niitähän nimittäin riittää juuri täällä meidän alueella. Harmittelin aina, että kirja voisi mielestäni olla paremmin suunniteltu, niin että leiman voisi laittaa kohtaan jossa puhutaan juuri kyseisestä puistosta, ja muutenkaan tilaa leimoille ei tuntunut olevan paljoa. Kirjan lopussa oli kyllä tyhjiä lisäsivuja, mutta sitten leimat eivät olisi missään järjestyksessä. Aloin sitten googlettamaan, että montako leimaa löytyy mistäkin paikasta, ja törmäsin siellä isompaan Explorer editioniin leimapassista. Hetken asiaa pohdittuani päätin investoida tähän parempaan versioon joka on ikäänkuin kansio -mallinen. Sivuja voi siis lisätä ja siirrellä oman mielensä mukaan, ja ompahan siinä tietenkin myös enemmän tilaa leimoille. Ja enemmän karttojakin. Hyvä hyvä! Tässä vaiheessa oli pakko alkaa myöntämään, että tästä oli tullut minulle jonkin sortin harrastus.


Tästä sinisestä pienestä versiosta on tultu tähän mustaan versioon.

Nyt sitten matkoja suunnitellessa, tulee katsottua aina kirjasesta kaikki reitin varrelle osuvat kansallispuistot ja siihen kuuluvat muut paikat. Niitä voivat olla esimerkiksi kansallismonumentit tai muut historialliset alueet. Monta uutta mielenkiintoista paikkaakin on tullut nähtyä leimoja metsästäessä, sellaista, mihin ei varmaankaan olisi muuten tullut mentyä. Ja eipä aikaakaan kun löysin netistä myös muita leimojen keräilijöitä. Ihan kokonainen klubi usemman tuhannen jäsenen kera. Klubin nettisivujen kautta löytää kaikki paikat joilla leima on käytössä, ja omat leimat voi sitten tallentaa kuvan kera omaan tiedostoon. Kun jäsenille alkaa tarpeeksi paljon leimoja kertymään, voi saada palkintoina erilaisia ja eritasoisia diplomeja. Amerikkahan on tunnetusti iso maa, eli ihan hetkessä ei kaikki puistoja kierretä edes yhdessä osavaltiossa. Kaikenkaikkiaan leimoja on yli 400 pitkin maata. Että siinäpä tavotetta tuleville vuosille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti