lauantai 13. syyskuuta 2014

Suomen matka 2014; Turkua ristiin rastiin

Turussa majoituimme ystäviemme luokse jotka ovat varsinaisia Amerikan matkaajia. He ovat matkustelleet Amerikkaa ristiin rastiin ja käyneet meilläkin jo pariin otteeseen. Saimme käyttöömme tunnelmallisen punaisen tuvan pihamaan perältä. Jääkaappikin oli täytetty kaikenlaisilla herkuilla. Viivyimme Turussa pari yötä ja ehdimme näkemään kaikenlaista ennen kuin jatkoimme matkaa Tukholmaan.

Punainen tupa... perunamaa vaan puuttuu.

Jo ensimmäisenä iltana pääsimme pienelle kierrokselle Naantaliin ja kävelylle Turun keskustaan. Seuraavana aamuna suuntasimme keskustaan Aurajoen rannalle aamukahville, ja satuimmekin yhteen Turun parhaista kahviloista, nimittäin Café Artsiin. Nämä baristakilpailujen monen kertaiset voittajat, loihtivat kyllä todella hyvät cafe lattet, ja amerikkalainen mieheni söi siellä mielestään parasta pullaa mitä ikinä on syönyt. Eli aika loistavat arvostelut siis.

Päivän pääteema oli kuitenkin vierailu Aboa Vetus&Ars Nova -museoon. Näyttelyssä on esillä keskiaikaisen kaupunginosan rauniot jotka on löydetty arkeologisissa kaivauksissa Turun keskustan alta. Ars Novan puoli on nykytaidetta ja oli tällä kertaa kiinni. Vaikka pidämmekin taiteesta, tulimme museoon Aboa Vetuksen vuoksi, joten se ei suuremmin menoa haitannut. Aboa Vetuksessa nähtävillä on kuuden rakennukset rauniot sekä esineitä joita raunioista on löydetty. Alueella tehdään edelleenkin arkeologisia kaivauksia mikä tekee paikasta vieläkin mielenkiintoisemman. Joinakin päivinä, voi siis päästä seuraamaan oikeaa kaivaustyötä. Jokaisella näyttelykäytävällä on erilaisia tehtäviä jotka sopivat myös lapsille. On reikiä seinissä joista näkee erilaisia maalauksia, on "palapelejä" joissa kootaan kirkon ikkunamaalausta tai keskiaikaista tiiliseinää, tai voi kuunnella erilaisten soittimien ääniä tai pelata tietokilpailua. Mielenkiintoisimmat lasten kohteet lienevät kuitenkin olleet vanha koulu jossa sai piirtää vahataululle ja valtava keskiajan hahmoihin perustuva nukkekoti. Oli ihanaa olla museossa jossa lapset oli näin hienosti otettu huomioon! Suosittelen! Tykkäsimme tästä museosta todella paljon.


Raunioita


Kappeli


Koulu


Nukkekoti lastennurkkauksessa

Söimme illallista viikinkiravintola Haraldissa. Olin ollut samaisessa ravintolassa kerran aiemmin, ja jostain syystä, kokemus ei kummallakaan kerralla ole ollut mikään ikuisesti mieleenpainuva. Ruoka oli hyvää, ravintola oli siisti ja palvelu pelasi, mutta jokin vaan töksähtää. Päällimmäisenä tulee mieleen jotenkin sellainen teennäisyys johon ollaan niin kovin täällä Amerikassa totuttu. En yllättyisi ollenkaan jos törmäisin samanlaiseen tai samalla tavalla sisustettuun ravintolaan Kaliforniassa. Vaikka ravintolan toteutus on muuten ihan loistava, sieltä vaan puuttuu sellainen joku aitous. Mutta mukava ilta meillä oli silti loistavassa seurassa!


JAARLI SIGURDIN TALKOOPANNU; Yrtti-maustekastilla siveltyä mureaa häränniskaa, porsaankylkisiivua sekä hirvimakkaraa, tulisen Adjikakastin, juustoisten kermaperunoiden, hunajaisten juuresten sekä haudutetun sipulin kera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti