tiistai 31. maaliskuuta 2015

Vanhanajan elämää Mission San Gabrielilla


Joshua Tree Parkin vierailun jälkeen meillä oli vielä yksi päivä aikaa seikkailla, ennen kuin varsinainen joulusähellys alkoi. Tuona päivänä emme halunneet ajaa liian kauas koska koko päivän reissut ovat aika väsyttäviä. Paluusta Joshua Tree Parkkiin keskusteltiin myös mutta lopulta päädyimme vierailuun Mission San Gabrielilla, jonne ei ollut kuin puolen tunnin ajo.

Olemme käyneet aiemmin muutamassa muussakin missionissa. Ne ovat olleet mielenkiintoisia paikkoja ja täynnä historiaa. Yhteensä missioneita on Kaliforniassa 21 ja monet täkäläiset yrittävätkin päästä vierailemaan niistä jokaisessa. Oma saldoni on nyt muistaakseni neljä tai viisi käytyä paikkaa, eli matkakohteita on vielä reippaasti jäljellä. Missionit on perustettu vanhan El Camino Real -tien varrelle, espanjasta tulleiden lähetyssaarnaajien tukikohdiksi vuosien 1769 ja 1833 välillä. Vuosien saatoissa, osa niistä on tuhoutunut maanjäristyksissä tai niistä ei muuten vaan ole pidetty huolta, ja osa on ollut kokonaan muussa käytössä. Nykyään monet missiot elävät turismista mutta katolinen kirkko ylläpitää niissä myös museoita ja käytössä olevia kirkkoja. Ne on restauroitu ja jotkut niistä on jouduttu lähes kokonaan uudelleen rakentamaan, mutta osasta löytyy vielä myös alkuperäisiäkin rakennuksia.

Mission San Gabriel Arcángel rakennettiin vuonna 1771 San Gabrielin kaupunkiin ja se oli siihen aikaan neljäs missio. Vuonna 1812 Kaliforniaa ravistelivat maanjäristykset ja missionin kellotorni romahti. Se on kuitenkin restauroitu entisen kaltaiseksi. Missionin hautausmaalle on haudattu lukuisia uskoon kääntyneitä sekä uskon isiä, ja sen kirkossa voi käydä hiljentymässä silloin kun missio on auki. Alueella on myös kaunis puutarha jossa on isot sammiot saippuan keittämistä varten. Lisäksi museon kirjakaupasta voi ostaa alan kirjallisuutta ja matkamuistoja.










Saippua sammio

Kun lähdimme kierrokselta missiosta olimme niin nälkäisiä, että kirjaimellisesti kävelimme ensimmäiseen löytämäämme ravintolaan. Se oli pieni, äidin ja tyttären pitämä meksikolainen ravintola jossa puhuttiin huonoa englantia. Koko San Gabrielin kaupunki on latinalaispainotteinen mutta olimme erityisesti meksikolaiskorttelissa. Saimme siis todella autenttista meksikolaista ruokaa ja se oli todellakin niin hyvää, että pieni odottaminen ei haitannut ollenkaan. Harmikseni ravintolan nimi ei jäänyt mieleen, muuten olisin vinkannut sen tännekin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti