torstai 28. tammikuuta 2016

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulunvaloa

Täällä Kaliforniassa on näin talviaikaan todella pimeää. Ei ole samanlaisia katuvaloja kaduilla kuin Suomessa eikä sitä luntakaan heijastamassa valoa. Joulun aikaan on onneksi kuitenkin ne jouluvalot. Ja amerikkalaiseen tapaan niitä valoja sitten todellakin on.

Viime joulua vietimme mieheni perheen luona Los Angelesin seudulla. Aivan samaisessa naapurustossa on jo kuuluisaksi kohonnut joulukatu Thoroughbred Christmas Lights jonne tietenkin mekin suunnistimme valoja ihmettelemään. Ja olihan siinä ihmettelemistä vaikka emme olleet tällä kadulla ensimmäistä kertaa. Suomalaiseen makuun valoja oli ehkä hitusen liikaa, mutta hauskaahan niitä oli katsella. Monet asukkaat istuivat lämmittimien kanssa ulkona ja tarjoilivat ohikulkijoille kuumaa kaakaota. Aikamoinen meininki. Kuulin, että jokaisen asukkaan on muuttaessa allekirjoitettava sopimus, jonka mukaan osallistuu vuosittaiseen joulukatuun. En ole ihan varma haluaisinko itse osallistua joka joulu.

Jos olet matkalla joulunaikaan Yhdysvalloissa kannattaa siis ehdottomasti ajella vähän ympäriinsä ja katsella paikallisia koristeita.





Niin kuin sanotaan; Kaikki on isompaa Amerikassa... jopa jouluvalot!

maanantai 24. elokuuta 2015

Kesäkuulumisia

Jokohan olisi taas aika päivitellä blogia muutamalla matkapäivityksellä. Jokunen reissu on tässä sitten kertynytkin sitten viime tekstin, ja uusia ideoitakin olisi blogille... jos vain olisi vähän enemmän aikaa kirjoitella.

Ensi kuussa olemme matkaamassa sukulaistytön häihin Utahiin, ja aiomme samalla käydä katsastamassa Arches National Parkin ja Canyonlandsin. Tuskin maltan odottaa! Viime Utahin roadtripillä näimme ihan uskomattoman kauniita paikkoja. Tällä kerralla meillä on vähän vähemmän aikaa, mutta ehdimme sentään joitakin luonnonkohteita näkemään.

Kesä on hurahtanut täällä Kaliforniassa varsin kuumissa merkeissä. On ollut ennätyksellisen kuumaa ja kuivaa. Vettäkin pitää säästää joka käänteessä. Tällä viikolla mekin olemme saaneet osamme metsäpalojen savusta ja el ninjo talvi olisi enemmän kuin tervetullut. Itsellenikin on tapahtunut oikea californication, +25C  tuntuu varsinaisesti jo aika kylmälle ja alan miettimään josko pitäisi ottaa pitkähihainen pusero mukaan. Suomalaiset kesävieraammekin katsoivat minua usemman kerran hieman vinoon, kun niin kärkkäästi painotin lämpimien vaatteiden mukaan ottoa reissuille. Varsinkin vuoristoon mennessä, kun eihän sitä nyt muka koskaan tiedä kuinka kylmää siellä on. Vaikka totuuden nimessä, ei tästä mikroilmastosta kyllä koskaan tiedä. Se lämpötila mikä kotona lähtiessä on, voi puolen tunnin ajomatkan aikan tuplaantua taikka puolittua, ja on parempi olla varautunut molempiin. Kerrospukeutuminen on tullut kovin tutuksi.

Kesävieraista puheen ollen, meillä on tänä vuonna ollut kunnia saada useammat vieraat! Piilaaksoa ja San Franciscoa on kierretty useampaan kertaan, ja aina on ollut hauskaa. Jokunen itsellenikin uusi paikka tuli nähtyä kun teimme pienen roadtripin Ahtilan perheen kanssa. Ajoimme Highway 1:stä eteläänpäin aina Morro Baylle saakka, ja sieltä koukkasimme meille tuntemattomiin Sequoia National Parkiin ja Kings Canyonille. Olihan siinä ihmettelemistä merimaisemista jättiläispunapuihin ja merinorsuihin saakka.

Maisemia Highway 1:lla

Taukopaikka Big Sur:ssa
Merinorsujen valtaama ranta


Morro Rock on vanhan tulivuoren tulppa

Auringonlasku rannalla

Sequoia National Park ja Kings Canyon olivat mielestäni hiukan erilaisia punapuumetsiä kuin esimerkiksi Muir Woods täällä Bay Arealla. Metsät olivat valoisia ja lämpimiä, kun taas Muir Woodsissa puut ovat tosi lähekkäin ja estävät auringon valon pääsyn metsään. Muir Woods on kuin sammaloitunut, pimeä ja kostea peikkometsä jossa on aina kylmä. Siellä on ihan erilainen tunnelma kuin puistoissa joissa nyt kävimme.

Sequoiassa kävimme kävelemässä sen pakollisen lenkin jolla kaikki suurimmat puut ovat. Ja se kaikista suurin myös, General Herman. Olihan sillä mittaa ja kokoa. Vieraamme onnistuivat myös näkemään karhunpennun. Koska meillä oli vain päivä aikaa, ja Sequoia National Parkissa mennään shuttle bussilla paikasta toiseen johon myös tuhraantuu aikaa, päätimme jatkaa matkaa puiston toiselle reunalle Kings Canyoniin. Nämä kaksi luonnonpuistoa ovat ihan toisissaan kiinni eli kannattaa katsastaa saman tien molemmat kun sielläpäin liikkuu. Kings Canyonilla teimme pidemmän lenkin metsässä, jossa meitä vastaan ei tullut kuin muutama muu ihminen. Alkoi jo enemmän tuntua siltä, että olemme oikeasti luonnon keskellä. Kävelimme vanhalle jättiläiskannolle saakka ja takaisin, ja näimme matkalla aina vaan lisää ja lisää punapuita.





General Herman on tiettävästi maailman suurin puu.
Nuo pienet pisteet tuolla alhaalla ovat ihmisiä.

Nämä puistot voisivat olla mukavia katsastaa myös talviaikaan jolloin vuorilla on lunta. Lähistöllä on useampi hiihtopaikka ja lumileikkipaikka. Ehkä ensi talvena sitten.

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Vanhanajan elämää Mission San Gabrielilla


Joshua Tree Parkin vierailun jälkeen meillä oli vielä yksi päivä aikaa seikkailla, ennen kuin varsinainen joulusähellys alkoi. Tuona päivänä emme halunneet ajaa liian kauas koska koko päivän reissut ovat aika väsyttäviä. Paluusta Joshua Tree Parkkiin keskusteltiin myös mutta lopulta päädyimme vierailuun Mission San Gabrielilla, jonne ei ollut kuin puolen tunnin ajo.

Olemme käyneet aiemmin muutamassa muussakin missionissa. Ne ovat olleet mielenkiintoisia paikkoja ja täynnä historiaa. Yhteensä missioneita on Kaliforniassa 21 ja monet täkäläiset yrittävätkin päästä vierailemaan niistä jokaisessa. Oma saldoni on nyt muistaakseni neljä tai viisi käytyä paikkaa, eli matkakohteita on vielä reippaasti jäljellä. Missionit on perustettu vanhan El Camino Real -tien varrelle, espanjasta tulleiden lähetyssaarnaajien tukikohdiksi vuosien 1769 ja 1833 välillä. Vuosien saatoissa, osa niistä on tuhoutunut maanjäristyksissä tai niistä ei muuten vaan ole pidetty huolta, ja osa on ollut kokonaan muussa käytössä. Nykyään monet missiot elävät turismista mutta katolinen kirkko ylläpitää niissä myös museoita ja käytössä olevia kirkkoja. Ne on restauroitu ja jotkut niistä on jouduttu lähes kokonaan uudelleen rakentamaan, mutta osasta löytyy vielä myös alkuperäisiäkin rakennuksia.

Mission San Gabriel Arcángel rakennettiin vuonna 1771 San Gabrielin kaupunkiin ja se oli siihen aikaan neljäs missio. Vuonna 1812 Kaliforniaa ravistelivat maanjäristykset ja missionin kellotorni romahti. Se on kuitenkin restauroitu entisen kaltaiseksi. Missionin hautausmaalle on haudattu lukuisia uskoon kääntyneitä sekä uskon isiä, ja sen kirkossa voi käydä hiljentymässä silloin kun missio on auki. Alueella on myös kaunis puutarha jossa on isot sammiot saippuan keittämistä varten. Lisäksi museon kirjakaupasta voi ostaa alan kirjallisuutta ja matkamuistoja.










Saippua sammio

Kun lähdimme kierrokselta missiosta olimme niin nälkäisiä, että kirjaimellisesti kävelimme ensimmäiseen löytämäämme ravintolaan. Se oli pieni, äidin ja tyttären pitämä meksikolainen ravintola jossa puhuttiin huonoa englantia. Koko San Gabrielin kaupunki on latinalaispainotteinen mutta olimme erityisesti meksikolaiskorttelissa. Saimme siis todella autenttista meksikolaista ruokaa ja se oli todellakin niin hyvää, että pieni odottaminen ei haitannut ollenkaan. Harmikseni ravintolan nimi ei jäänyt mieleen, muuten olisin vinkannut sen tännekin.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Perinteinein joulumatka Los Angelesin seudulle ja Joshua Tree National Park

Pitänee palata taas tämän rakkaan blogini kirjoitukseen ja päivitellä kaikki matkat joista on jäänyt kirjoittamatta. Hetkeksi tämä arjen pyörittäminen sai minusta otteen, enkä löytänyt millään inspiraatiota kirjoittamiseen. Toivottavasti edes yksi lukija on vielä tallella, mieluummin enemmänkin. Pieni blogi -tauko lienee ollut meikäläiselle paikallaan, sillä nyt taas jaksaa uudella innolla raapustella kaikenlaisia tunnelmia, menneitä ja tulevia.

Olemme perinteisesti viettäneet joulua Los Angelesin lähistöllä Rancho Cucamongalla, mieheni perheen luona. Niinpä viime joulunakin pakkasimme auton ja huristelimme sen väsyttävän ja puuduttavan reitin highway 5:sta, kohti lämpimämpiä maisemia. Tänä vuonna oli jo etukäteen tiedossa, että koska olisimme kyläilemässä kokonaisen viikon, ehtisimme vihdoin käydä myös Joshua Tree Parkin kansallispuistossa. Sinne menosta olen haaveillut jo pitkään. Päiväretki sopi ohjelmaan enemmän kuin hyvin, sillä isäntäperheen vanhemmat joutuivat olemaan myös jouluviikolla joitakin päiviä töissä.

Menimme Joshua Tree Parkkiin ihan lomaviikkomme alkupäivinä mikä olikin hyvä ratkaisu. Kaikki saivat näin rauhassa olla joko töissä, valmistella joulua tai muuten vaan hyvän tekosyyn turvin välttää mukaan tuleminen. Edellisillä reissuillamme oli käynyt ilmi, ettei muuta perhettä kiinnostanut lähteä katsomaan erämaata.






Joshua Tree Park on nimensä mukaisesti kuuluisa siellä kasvavista Joshua puista. Itse puu on aikoinaan saanut nimensä mormooneilta jotka kulkivat erämaan halki. Puun muodot muistuttivat heitä Raamatun tarinasta jossa Joshua nostaa kätensä ylös rukoukseen. Näitä puita voi löytää Kalifornian lisäksi Arizonasta, Nevadasta ja Utahista.  Kansallispuisto taas koostuu kahdesta erämaasta, Mojave Desertistä ja Colorado Desertistä. Keskellä puistoa, kohdassa jossa erämaa vaihtuu toiseen, voi selvästi huomata kasvillisuuden muuttuvan erilaiseksi. Me ajoimme puiston läpi ja tulimme ulos toiselta puolelta, eli näimme paikan lähes kokonaisuudessaan.

Ajoimme ensin puistoon sisään ennen kuin tajusimme että visitor center onkin itse asiassa puiston ulkopuolella. Palasimme vähän matkaa takaisinpäin ja kävimme hakemassa lisää karttoja ja leimakirjaani leimat. Sitten lähdimme ajamaan puistoon. Pysähdyimme pariin kohtaan ottamaan kuvia puisto ja erilaisista kivimuodostelmista ennen kuin pakkasimme eväsleivät kylmälaukusta reppuun ja lähdimme vaellusreitille. Puistossa on monia erilaisia vaellusreittejä joista kannattaa ottaa etukäteen selvää. Lapsen kanssa kun kulkee reissulla, on tullut sellaiseksi, että selvitän etukäteen mahdolliset meille sopivat reitit ja mietin kuinka kauan voimme ulkoilla ennen kuin päiväunien venyttäminen tekee tepposet.







Meillä oli oikein mukava päivä ja nautimme lämpimästä, raikkaasta ilmasta. Kävelimme luonnossa ja pysähdyimme välillä syömään eväitä. Lapsella oli hauskaa kun pienet chipmunkit eli maaoravat juoksentelivat ympäriinsä. Näimme oravien lisäksi paljon erilaisia lintuja, liskoja ja kaktuksia. Olisimme halunneet viettää puistossa enemmänkin aikaa mutta koska emme halunneet olla epäkohteliaita perhettä kohtaan, palasimme takaisin heti pimeän tultua. Harkitsimme kyllä vakavasti, että palaisimme takaisin seuraavana päivänä, mutta lopulta jätimme sen johonkin toiseen reissuun. Kokemuksena Joshua Tree Park siis käymisen arvoinen paikka!


Chipmunk



Cholla kaktuksia on puiston toisella puoliskolla silmän kantamattomiin. Kylteissä varoitetaan koskemasta niihin koska niden piikit kaivautuvat syvälle ihoon ja niitä todella vaikeaa irroittaa.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Thanksgiving matka, osa 3; Kotimatka

Viimeisenä reissupäivänä ennen kotimatkaa, kävimme katsomassa Eurekan kuuluisimman nähtävyyden, Carson Mansionin.

Carson Mansion sijaitsee Eurekan vanhassa kaupungissa ja sen on sanottu olevan USA:n upein viktoriaanisen ajan talo. Hieno se kyllä olikin! Ja suuri! Valitettavasti vaan taloon ei pääse sisälle, sillä se on yksityisen herrasmiesklubin omistuksessa. Talo on rakennettu vuonna 1886. Otimme muutamat kuvat mansionista ja parista muustakin viktoriaanisesta talosta, ennen kuin lähdimme ajelemaan takaisin kohti Bay Areaa.


Carson Mansion

Kotimatka meni taas kerran jättiläispunapuu -teemalla. Ajoimme tällä kertaa toisen puoliskon Avenue of Giantsista joka jäi viime kerralla pimeän tultua ajamatta. Pysähdyimme muutaman kerran käveleskelemään metsään ja ihailemaan luontoa. Näimme paljon kaatuneita puita ja niiden mielettömän suuria juurikoita. Pienempien puiden rungot olivat täynnä kaunista vihreää sammalta ja pieniä sieniä. Nautimme metsän hiljaisuudesta ja raikkaasta ilmasta.

Viimeiseksi nähtävyydeksi tällä matkalla jäi Chandelier Tree eli drive-thru tree. Meille kerrottiin, että matkalla olisi ollut pari muutakin läpiajettavaa punapuuta, mutta tämä sattui sopivan ajomatkan päähän kun kaivattiin jo vähän jalottelua. Nämä läpiajettavat puut ovat yksityisessä omistuksessa, ja on jotenkin hassua, että he ovat keksineet tehdä tästä itselleen pienimuotoisen bisneksen. Puun näkemisestä ja läpi ajamisesta piti maksaa $5 (2014). Valtion omistamat vastaavat puut ovat tieteääkseni kaikki kansallispuistoissa eikä niiden läpi anneta ajaa autolla. Ei tietenkään ole hyvä, että ykstyiset voivat hakata näihin puuharvinaisuuksiin reikiä ja samalla tappaa ne. Erikoista oli, että meidän näkemämme puu oli sitkeästi sinnitellyt hengissä. Kolo puussa oli kyllä pelottavan ahdas ja näimmekin parin auton peruuttavan peloissaan pois tunnelista. Me säilyimme ilman naarmuja ja sain napattua kuvankin muistoksi.








Tankattuamme lahjatavarakaupassa vähän kahvia ja käytyämme vessassa, lähdimme tosissaan ajamaan kotia kohti. Vielä haaveilimme viinitilalla pysähtymisestä mutta sen verran alkoi olla virta vähissä, että se jäi toiseen kertaan. Melkein koko matkan pääsimme ajamaan ilman sadetta paitsi viimeisen puoli tuntia. Se tietenkin sotki liikennettä aika lailla ja matkaan tuli ehkä yksi ylimääräinen puoliska tuntinen, mutta pääasia, että ehjänä perillä ja hyvillä mielin!

torstai 1. tammikuuta 2015

Thanksgving matka osa 2; Oregonin rajalla

Heräsimme Eurekassa sateiseen aamuun. Mietimme vakaasti oliko viisasta lähteä reissun päälle kun tiesimme jo etukäteen, että sateen mahdollisuus oli suuri. Miten kävisi nyt patikoimisen punapuumetsissä tai ajon Oregonin rajalle? Hotelliaamiaisen jälkeen päätimme kuitenkin lähteä ajelemaan pohjoista kohti, silläkin uhalla, että saisimme kunnon saderyöpyn niskaamme.

Ajoimme rannikkoa pitkin kohti pohjoista ja ensimmäisenä pysähdyimme Redwood National Parkin Visitor Centeriin. Se olikin kauniilla paikalla meren rannalla jossa kävimme käveleskelemässä sillä vesisadekin taukosi juuri noihin aikoihin. Redwood National Park on punapuumetsä, joka on erittäin laajalla alueella. Kannattaa siis etukäteen tutustua puiston tarjontaan, että ehtii nähdä sen mitä haluaa. Meille puisto oli välietappi, ja matkan varrella, joten emme viettäneet siellä kovinkaan paljoa aikaa. Pysähdyimme muutaman kerran käveleskelemään punapuiden sekaan tai ottamaan kuvia merimaisemista, mutta muuten jatkoimme matkaa kohti Crescent Cityä.

Crescent Cityyn päästyämme sateli vettä hiljokseen. Tämä pieni rantakaupunki on tullut tunnetuksi tsunameista. Historian kirjoista löytyy ainakin 31 merkintää siitä, kuinka tsunami on iskenyt juuri tähän kaupunkiin. Viimeisin näistä kerroista lienee vuonna 2011 jolloin maanjäristys vavisutti Japania aiheuttaen pienehkön tsunamin Crescent Cityyn. Aikamoinen historia! Kävimme lounaalla kalaravintolassa ja olisimme halunneet vierailla myös kaupungin majakassa, mutta pahaksi onneksi se oli suljettu sateen vuoksi. Majakka on avoinna vain hyvällä säällä sillä sinne johtava tie jää vesisateella veden alle ja ainoastaan aikaisin aamulla ennen kuin nousivesi saapuu. Harmi!



Crescent Citystä on enää vajaan puolen tunnin matka Oregonin rajalle, joten tottakai kävimme siellä kääntymässä. Raja menee itse asiassa hiekkarannalla jossa mekin kävimme käveleskelemässä ennen kuin lähdimme takaisin kohti Eurekaa. Näimme paljon kauniita maisemia, vihreitä kukkuloita ja jossain kohti tietä näimme jopa pari laguuniakin.