perjantai 24. lokakuuta 2014

Suomen matka 2014; Turistina Tukholmassa


Ihana aurinkoinen ja kesäinen päivä! Kaunistakin kauniimpi Tukholma! Veneilyä, nähtävyyksiä, jäätelöä, katkarapuvoileipiä ja siideriä, vanhoja rakennuksia... voiko parempaa matkapäivää enää ollakkaan. Rakastuimme Tukholmaan!




Kävelimme suoraan Viking Linen terminaalista Scandic Sjöfartshotellille jonne jätimme laukut säilytykseen. Tarkoitus oli myös syödä aamupalaa hotellillamme mutta harmiksemme talo oli täyteen buukattu, evätkä he siitä syystä ottaneet ylimääräisiä varauksia aamiaiselle. Lähiympäristössäkään ei näyttänyt olevan mikään paikka vielä auki, ja lapsilla nälkä kurni vatsassa. Aikuisilla pakotti kahvihammasta. Ainoa auki oleva ravintola löytyi kulman takaa. Kiitos McDonalds! Se ei totisesti olisi ollut meidän ensimmäinen valinta jos vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla, mutta nyt kumminkin saatiin nälkä kuriin, kahvit juotua ja vaippa lapselle vaihdettua, niin että pystyimme alkaa suunnittelemaan seuraava siirtoa.

Yksi reissumme päänähtävyyksistä oli Vasa-museo. Mieheni on tästä puhunut jo pari vuotta, ja Vasa -laivaa ei jätettäisi näkemättä nyt kun näin lähellä oltaisiin. Hyppäsimme Slussenilta lähtevään lauttaan, jolla pääsimme ihan Vasa-museon lähelle, ja samalla saimme ihailla maisemia veden päältä ja nauttia auringosta. Olimme museolla jo ennen avaamisaikaa joten ehdimme mukavasti syömään jäätelötkin ennen kierrosta.

Vasa oli Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin laiva, joka upposi sen neitsytmatkalla vuonna 1628. Se makasi meren pohjossa aina vuoteen 1961 saakka, jonka jälkeen se nostettiin ihmisten ihailtavaksi. Aikanaan, sen oli tarkoitus olla yksi suurimpia ja voimakkaimpia olemassa olevia sotalaivoja. Ainakin se oli taatusti yksi kauneimmista. Sitä ympäröivät lukuisat puiset patsaat, jotka esittävät muun muassa Raamatun hahmoja, antiikin jumalia ja Rooman ajan keisareita. Patsaiden oli tarkoitus suojella laivaa tuholta mutta ironisesti, niiden paino todennäköisesti auttoi laivaa uppomaan. Olipa kyllä hieno laiva kertakaikkiaan!







Söimme Vasa-museossa kevyen lounaan ja lähdimme suuntaamaan seuraavaan kohteeseen. Väsynyt pikkuneiti nukahti syliini ja päätimme istuskella ja levähtää nurmikolla sillä aikaa, kun veljeni perhe käväisi akvaariossa. Loppupäiväksi oli varattu aikaa vanhan kaupungin kiertelemiseen. Siellä tietenkin katsastettiin Kuninkaanlinna, ihailtiin vanhoja taloja ja kuljeskeltiin pienillä kujilla. Ehdittimpä istua vähän terassillakin ja nauttia loppukesän auringosta ennen hotellille paluuta. Onnistunut päivä Tukholmassa ja ensi kerralla ehdottomaksi pidemmäksi aikaa!








torstai 9. lokakuuta 2014

Suomen matka 2014; Viking Grace vei Viking Linen uuteen aikaan

Reissaajien matka jatkui vielä samana iltana Viking Linen uudella laivalla, Viking Gracella Turusta Tukholmaan. Treffasimme satamassa veljeni perheineen jotka olivat matkaseuranamme koko Tukholman reissun ajan. Tosi mukavaa, että saimme seuraa ja näin lisäaikaa perheeni kanssa ennen kotiinpaluuta.

Viking Grace on kyllä huima harppaus eteenpäin Viking Linen laivarepertuaarissa. Tähän asti on aina ajateltu, että "Vikkari" on vähän enemmän sellainen bilelaiva vanhoine, kulahtaine paatteineen, ja Silja Line sitten vähän tasokkaampi perhebotski. Mutta nyt on kyllä sanottava, että Viking Grace on mielestäni tyylikkäin ja modernein näistä Suomenlahdella seilaajista. Todella mukava yllätys!

Koska matkustimme laivalla yöllä, kelpuutimme matkalle ikkunattoman hytin. Eihän sieltä kuitenkaan mitään näkisikään kun sen verran on jo illat pimentyneet, ja laivakin lähtee satamasta vasta klo 20.30. Muuten olisi ollut mukava näyttää miehelleni Turun saaristoa. Inside Double Three -hytisssä saa edulliseen hintaan niiden pikkuruisten yhden hengen sänkyjen sijasta queen size -parisängyn. Tämä ratkaisi meidän kohdalla hyttivalinnan. Parisängyn päällä olisi vielä ollut yksi käännettävä sänky, mutta meidän neiti mahtuu vielä hyvin nukkumaan välissä, eikä välttämättä olisi pysynyt yläsängyssä. Perhehytit olivat kaikki jo menneet koska varasimme laivaliput vasta viikkoa ennen matkaa.


Pitkospuita pitkin hyttiin.


Matkakavereiden ikkunallinen neljän hengen hytti.

Kun saimme laukut raahattua hyttiin, lähdimmekin heti katselemaan paikkoja. Oli piristävää olla kerrankin totaalisesti eri näköisellä laivalla. Sisustus oli mustaa ja valkoista, siis tyylikästä. Värinä sekaan oli heitetty erilaisia valoja. Joistakin ravintolakäytävistä jäi vähän ahdas mielikuva mutta muuten kaikki oli hyvin toimivaa. Ja uusi on aina uusi! Kävimme kannella katselemassa kuun valossa saaristoa sen mitä siellä vielä näki, ja sitten lasten osastolla tervehtimässä Ville Viikinkiä. Pallomeri oli tietenkin suuri hitti. Harmi vain, että laiva lähtee lapsiperheen näkökulmasta niin myöhään, että kauaa ei sen antimista ehdi nauttimaan. Me skippasimme siitä syystä jopa illallisen laivalla, ja söimme Turussa jo ennen laivan lähtöä. Kävin kuitenkin mielenkiinnosta kurkkaamassa ravintoloihin sisälle, ja näyttihän niissä neon valoineen aika tyylikkäältä. Ja tietenkin tax free -ostoksia kotiinviemisiksi.

Viking Gracelle täytyy palata vielä uudelleen kokeilemaan kylpyläpalveluita ja haluaisin käydä ainakin shamppanja -loungessa kuluttelemassa aikaa kuohuvan kanssa. Mies pääsi vähän illalla tanssahtelemaankin live -bändin tahtiin kun itse menin nukuttamaan jo matkasta väsähtänyttä lasta. Erillistä discoa laivalla ole, vain yökerho ja musiikkibaareja.






Merimatkasta jäi siis päällimmäisenä positiivinen kuva vaikkakin seurue näytti aika väsähtäneeltä tallustellessa aamulla kohti hotellia Tukholmassa. Vaikka laiva onkin hieno, olisi toki kaikille mukavampaa jos se lähtisi Turusta jo vähän aikaisemmin, ja aamulla ei tarvitsisi kammeta kukon laulun aikaan ulkoilmaan. Mutta minkäs teet kun ovat näin nopeitakin nykyään nämä menopelit. Sitten ei muuta kuin Tukholman antimista nauttimaan.